Eurooppa tarvitsee kaupunkien aktiivista vuorovaikutusta

Eurooppa tarvitsee kaupunkien aktiivista vuorovaikutusta

EU:n tulisi aktiivisemmin tuoda yhteen eri kaupunkeja ja edistää dialogia niiden välillä. Meidän pitää ­oppia toisiltamme ja laajentaa osaamistamme kansainvälisyydestä ja monikulttuurisuudesta. Omat näkökulmat laajenevat ainoastaan kohtaamisten ja yhteistyön kautta, kirjoittaa RKP:n kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Eva Biaudet blogissaan.

Isäni isoisä muutti alun perin Helsinkiin ranskankielisestä Sveitsistä Helsingin yliopiston tutkijaksi. Suvun tarina kertoo, että Suomi valikoitui maaksi koska se oli tunnettu vapaamielisenä, ja avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ei siten tulisi huonosti kohdelluksi. Lehtorina pärjäsi silloin Helsingin yliopistossa pelkällä ranskan kielellä. Ruotsin kielen kautta perhe suomalaistui, mutta oman sukupolveni kaksikielisyyteen ei valitettavasti enää kuulu sujuva ranskan kieli. Sen sijaan perheemme kaksikielisyys ja monien kulttuurien ja kielien rinnakkaiselo elää ja toimii suurena voimavara.

Eurooppalainen identiteetti tarkoittaa minulle ennen kaikkea tätä – monien eri kulttuurien rinnakkaiseloa. Se tarkoittaa myös kaikkia niitä arvoja joiden päälle unioni on luotu, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, oikeusvaltiota ja vapautta.

Korona-aika antoi viitteitä siitä, mitä sisäänpäin kääntyvä ja EU-vihamielinen politiikka voisi tuoda mukanaan. Rajoja suljettiin ja ihmiset eristettiin. Perheet jäivät erilleen rajojen molemmin puolin, työmatkat katkesivat valtiollisiin rajoihin.

EU:n tulisi aktiivisemmin tuoda yhteen eri kaupunkeja ja edistää dialogia niiden välillä.

Vastavoimana tällaiselle kehitykselle toimii eurooppalaiset kaupungit, jossa on aktiivista vuorovaikutusta ja yhteistyötä ihmisten, tieteen ja taiteen, yritysten ja päättäjien välillä, ja joissa syntyy sosiaalisia suhteita sekä yhteiskunnallisia ja taloudellisia innovaatioita.

EU:n tulisi aktiivisemmin tuoda yhteen eri kaupunkeja ja edistää dialogia niiden välillä. Meidän pitää ­oppia toisiltamme ja laajentaa osaamistamme kansainvälisyydestä ja monikulttuurisuudesta. Omat näkökulmat laajenevat ainoastaan kohtaamisten ja yhteistyön kautta, ja yhdessä voimme löytää uudentyyppisiä ratkaisuja suuriinkin kysymyksiin.

Globaalit ongelmat ovat yhteisiä. Kaikki Euroopan kaupungit kohtaavat samankaltaisia haasteita, kuten ilmastonmuutoksen torjuminen, monimuotoisuuden säilyttäminen, köyhyyden vähentäminen ja ei alueiden sosioekonomisen eriytymisen estäminen. Useassa jäsenmaassa suurin kasvun este on työvoimapula.

Taide ja kulttuuri turvaa vapaata vuorovaikutusta.

Vapaan liikkuvuuden merkitystä ei voi yliarvioida yleisen kehityksen kulttuurien tai osaamisen, kirittäjänä. Eurooppalaisen identiteetin vahvistaminen ei tarkoita samanlaistamista, vaan vuorovaikutuksen myötä syventynyttä ja moninaisemman identiteetin omaksumista  – rusinat pullasta ajatuksella –  paras syntyy ajassa ja muuttuu ajan kanssa.

Taide ja kulttuuri turvaa vapaata vuorovaikutusta. Eurooppalainen taiteen ja kulttuurin rahoitus vahvistaa myös suomalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä, oopperaa, lasten kulttuuria sekä sirkuksen ja tanssin alaa. Myös tiede ja tutkimus ovat elinehtoja. Jokaisella tulisi olla aito mahdollisuus kokea meidän Eurooppa, ja näin ollen olla mukana muovaamassa ja vahvistamassa eurooppalaista identiteettiämme. Tapahtukoon se sitten matkustelun, opiskelun, työskentelyn tai kokonaan toisessa maassa elämisen muodossa. Jäsenmaiden kansalaisten liikkuvuuden helpottamisen lisäksi tulisi meidän luoda enemmän ja turvallisempia väyliä muuttaa tänne, ja pitää huoli, että tulijat haluavat myös jäädä tänne pidemmäksi ajaksi. Eurooppalaisten kaupunkien tulee tarjota jokaiselle mahdollisuuden elää omanlaista elämää, ja samalla kuulua joukkoon.

Scroll