Helsingin keskustan elinvoimaisuus ja saavutettavuus puhututtavat. Kaikki tuntuvat ajattelevan, että nykyiseen on tehtävä muutos ja keskustaan on päästävä nykyistä helpommin. Samoin keskustan sisällä on pystyttävä liikkumaan kätevämmin paikasta toiseen.
Polttomoottorien kieltämisen ja autoilijoiden kurittamisen sijaan tarvitaan kuitenkin kaikkien kulkuneuvojen yhteispeliä. Mitä tämä käytännössä tarkoittaisi?
Kiellot ovat kömpelö keino. Siksi ne tulisi varata tilanteisiin, joissa järkeviä poikkeuksia ei ole. Autoilun osalta näin ei kuitenkaan ole. On helppoa keksiä tilanteita, joissa auton käyttö saattaa olla sen arvoista: muutto, vanhusten ja liikuntaesteisten auttaminen, ison tavaran kuljettaminen, sairaalakyydit, ja niin edelleen. Ennen kaikkea elämäntilanteet ja tarpeet eivät ole kaikille samat – kaikkien poikkeuksien ja tilanteiden huomioiminen olisi yksinkertaisesti erittäin haastava tehtävä.
Vielä haastavampaa olisi rajata sallittu autoilu tiettyyn voimanlähteeseen. Samanaikaisesti sähköautoilua voitaisiin kannustaa parantamalla latausmahdollisuuksia – sekin polttomoottorikieltoja tehokkaampi keino kohti puhtaampaa autoilua.
Vielä parempi suunta olisi julkisen liikenteen “nollahintavyöhykkeen” luominen Helsingin ydinkeskustaan.
Vielä parempi suunta olisi julkisen liikenteen “nollahintavyöhykkeen” luominen Helsingin ydinkeskustaan. Samanlainen on ollut jo pitkään käytössä esimerkiksi Australian Melbournessa, jossa ratikkamatkat kaupallisessa ja kulttuurisessa keskustassa ovat kaikille maksuttomia. Melbourne on kansainvälisesti tunnettu kaupunki rikkaasta ruokakulttuuristaan ja vilkkaasta elämästään.
Samanlainen alue voisi olla myös Helsingissä esimerkiksi Etu-Töölöstä Punavuoreen ja Kruunuhakaan ulottuvalla vyöhykkeellä, jossa kaikki joukkoliikennematkat olisivat käyttäjille maksuttomia ja vastaavasti sinne suuntautuvat halvempia.
Mikä tällaisen vyöhykkeen hyöty olisi? Nollavyöhyke sujuvoittaisi Helsingin ydinkeskustassa asiointia, kun liikkuminen kaupasta kahvilaan hieman isompienkin kantamusten kanssa helpottuisi. Toisaalta se poistaisi autoilevien perheiden kynnyksen parkkeerata ydinkeskustan ulkopuolelle, kun lisäkustannuksia ratikkamatkoista ei tulisi.
Yhdistettynä järkevään kaupunkisuunnitteluun nollavyöhyke tekisi keskustastamme entistäkin mukavamman paikan viettää aikaa, hoitaa asioita ja ottaa rennosti.
Yhdistettynä järkevään kaupunkisuunnitteluun nollavyöhyke tekisi keskustastamme entistäkin mukavamman paikan viettää aikaa, hoitaa asioita ja ottaa rennosti. Ja se olisi kansainvälisestikin ainutlaatuinen ratkaisu niin asukkaille kuin turisteille.
Nollavyöhyke voisi merkittävästi vähentää liikenteen määrää ja parkkipaikkojen kysyntää. Siten se vapauttaisi tilaa niille, jotka todella tarvitsevat autoa – vaikkapa inva-kyyteihin ja työssään autoileville. Joukkoliikenteen käytön sujuvoittaminen ei siis ole vain palvelus ratikoiden ja bussien käyttäjille vaan myös autoilijoille, joiden tarvitsee käyttää vähemmän aikaa ruuhkissa jonottamiseen ja vapaiden parkkipaikkojen metsästämiseen.
Olisiko tällainen hintavyöhyke oikeudenmukainen? Minusta kyllä – pienellä ja tiivisti liikennöidyllä alueella lyhyiden matkojen tuottama lisäkustannus on hyvin pieni. Yksittäisten pysäkinvälien kulkeminen ei tuota suuria kustannuksia eikä sitä varten tarvita uutta infrastruktuuria. Samalla se voisi totuttaa uusia asiakkaita joukkoliikenteen käyttöön ja kannustaa kävelemään osan matkasta nollavyöhykkeen reunalle tai reunalta.
Pelkät liikenneyhteydet eivät toki vielä nosta Helsinkiä seuraavalle tasolle – siihen tarvitaan myös vapautta yrittää, viihtyisiä puistoja sekä toimivia palveluita, joiden takia keskustaan halutaan tulla. Sujuva liikenne on kuitenkin tärkeä askel kohti elinvoimaisempaa keskustaa. Sellaiseen keskustaan, johon pääsee kätevästi monilla tavoilla.
